Ylen tuore Taloustutkimuksella teettämä mielipidemittaus kertoo, ettei SDP:n kannatus näytä kokonaisuutena kovinkaan huonolta.
Huomionarvoista mittauksessa on kuitenkin sen antaman kokonaiskannatuksen sijaan tutkimuksen aikana tapahtunut muutos. Parissa viikossa, keskustelun kiehuessa terveydenhuollon palkkojen ympärillä, SDP onnistui häviämään 1,5 prosenttiyksikköä kannatuksestaan. Kokoomus menetti vielä enemmän, 2,6 prosenttiyksikköä, mutta sitä täytynee pitää laihana lohtuna.
Ainakin tämä mielipidemittaus näyttää vahvistavan sen mitä on epäiltykin - reipashenkinen sairaanhoitajien palkoilla ratsastaminen tuskin SDP:n kannatusta nostaa. Kunnan ja valtion sektoreilla syntyneet sopimukset ovat tasoltaan korkeampia kuin monikaan olisi osannut aavistaa joitakin kuukausia takaperin. Monet varmasti näkevät ennen vaaleja käydyn tasa-arvotupokeskustelun (käytettäköön vakiintunutta ilmausta ilman lainausmerkkejä, vaikka harhaanjohtava onkin) ja hallitusohjelman kirjauksen vaikuttaneen merkittävästi siihen, että näin kävi.
Tyytymättömien joukko jäänee merkittävästi pienemmäksi. Ei liene järkevää rakentaa politiikkaa sille, että kovin suuret kansanjoukot kokevat suurenkin epäoikeuden tapahtuneen kun palkat nousevat julkisella sektorilla vain 11,5 prosenttia.
Muutenkin valmius käyttää kaikkiin hyviin tarkoituksiin enemmän rahaa kuin hallitus tekee, tuntuu tarpeettoman epäanalyyttiseltä oppositiopolitiikalta. Tästä Pete kirjoitti osuvasti. Perinteisesti sitä on tavannut yhtyä kritiikkiin niitä poliittisia ryhmittymiä kohtaan, joiden pääasiallinen rooli on ollut luvata enemmän kaikkea hyvää. Nytkin sitä on vaikea välttää.
Peten tekstissä voi yhtyä myös näkemykseen valitun oppositiopolitiikan linjan vaikutuksista tulevaisuuden yhteistyökuvioihin. Ei hyökkääminen päätä pahkaa Kokoomuksen kimppuun toiminut vaaleissa. Eikä se näytä toimivan nyt. Joskus valtaan pyrkivä oppositiopuolue voisi kokeilla toisenlaistakin strategiaa.
Mutta onhan sitä aikaa miettiä. Ehkä paljonkin.
