Täällä ei ole mitään nähtävää

SDP:n Tulevaisuusfoorumi Lahdessa kokosi viitisensataa demaria ympäri maan keskustelemaan puolueen tulevaisuudesta. Ja kuuntelemaan uteliaina olisiko puheenjohtajalla näkemystä siitä mihin suuntaan puolueen pitäisi kehittyä.

Kokonaisuutena tilaisuus ylitti odotukset. Alun keskusteluosuus puolueen haasteista oli yllättävän onnistunut ja erityisesti TulevaisuusAkatemian puheenvuoro oli tervetulleen kriittinen peräänkuuluttaessaan laajaa jäsendemokratiaa puheenjohtajavalintaan ja vaatiessaan erityisesti puheenjohtajalta linjaa, joka ei vain seuraa mielipidemittauksia. Valitettavasti puheenvuorosta oli tiiviyssyistä jätetty pois kohta, jossa puoluejohtoa vaadittiin ottamaan vastuu tehdyistä virheistä.

Työryhmätyöskentelyvaihe oli sekin varsin toimiva, vaikka ajan niukkuus rajoitti keskustelun vuorovaikutteisuutta merkittävästi. Nyt pää on kuitenkin saatu auki. Seuraavana vaiheena olisi sitten tehdä muutakin kuin aukoa päätä.

Tilaisuus päättyi Heinäluoman puheeseen, jossa otsikolla ”Tie tulevaisuuteen” hahmoteltiin puolueen tulevaisuutta. Ainakin olisi pitänyt. Puhe, erityisesti aivan alussa ja lopussa, oli retorisesti monin osin onnistunut ja puhujalla oli päällä sellainen vaihde, jota olisi kaivattu vaalien alla. Ja miksei muutenkin viime vuosien aikana. Sisällön pyöreyttä onnistunut muoto ei kuitenkaan korvannut.

Tulevaisuuden paaluttamisen sijasta puhe painottui suurten saavutusten läpikäymiseen. Ja onhan niistä syytä olla ylpeä. Niin vuosikymmenten saatossa rakennetusta hyvinvointivaltiosta kuin laman jälkeen luoduista 400 000 työpaikastakin.

Muutoin puhe keskittyi torjumaan erilaisia kehityssuuntia, tekemään pieniä kädenojennuksia kaikille kriittisille tahoille ja korostamaan sisäistä yhtenäisyyttä ulkoisten koettelemusten edessä. Mitään uutta suuntaa puheesta oli vaikea löytää.

Tarjolla olikin lisää samaa vanhaa. Vaalikampanjassa luvattiin enemmän ja paremmin samaa vanhaa sosialidemokratiaa. Kampanjan aikana kannatuksesta hävisi prosenttiyksikkö kuukaudessa ja puolue romahti mielipidemittausten kärkisijalta kolmanneksi. Vaalitulos oli historiallisen huono. Ainoa huonompi tulos saavutettiin kun puolue oli jakaantunut ja tepsut kilpailivat samoista äänistä. Nyt tästä vaalitappiosta opittiin, että kansalaiset halusivat meidän olevan enemmän sellaisia kuin olemme aina olleet. Samaa vanhaa, mutta enemmän ja paremmin. Kuinkahan kauan pitää kaivautua syvemmälle vanhoihin asemiin, ennen kuin valon huomaa vähenevän ja ymmärtää lopettaa kaivamisen?

Oikealle eikä vasemmalle puheenjohtaja ei halunnut puoluetta viedä. Aivan oikein hän totesi, että vasemmalla on kovin hiljaista. Sen sijaan oikealle päin, poliittiseen keskustaan liukumisen hän torjui toteamalla, ettemme ole oikeistopuolue. Argumentti on totta, mutta irrelevantti. Me olemme kuitenkin yhä keskiviivan vasemmalla puolella. Ei tarvitse muuttua oikeistopuolueeksi, vaikka liikkuisi oikealle. Sen sijaan tavoitteiden toteuttaminen vaatii riittävää poliittista kannatusta. Tässä on ratkaisevassa roolissa poliittinen keskusta (ei Keskusta), jossa avainasemassa ovat toimihenkilöt ja keskiluokat.

Suurimmaksi puolueeksi nousee nyky-yhteiskunnassa puolue, joka kykenee parhaiten puhuttelemaan toimihenkilöitä ja keskiluokkaa. Tämän SDP tunnusti jo 1950-luvun alussa, kun aihetta puitiin pitkään ja hartaasti. Keskustelu hautautui lähinnä puoluehajaannukseen, mutta nousi vaalianalyysien vakioaiheeksi jo viimeistään 1970-luvulla. Viime vaaleissa ratkaisevassa roolissa olivat Kokoomukselle liukuneet toimihenkilöäänet. Ne voitettiin lähes sosialidemokraattisella retoriikalla, mutta ei se tarkoita, ettei meidän tarvitse muuttaa mitään. Meidän täytyy osata pukea arvomme tämän päivän politiikaksi tämän päivän kielellä, joka vetoaa myös niihin ryhmiin, jotka jakavat arvomme, vaikkeivät jaa historiallista taustaamme. Keskiluokat pitää saada ymmärtämään, että sosialidemokraattinen politiikka tuottaa myös heille parhaan mahdollisen yhteiskunnan. Kansalaiset eivät äänestä kiitollisuudesta, mutteivät myöskään moraalisesta velvollisuudentunnosta.

Kamppailu keskiluokista ei ole mitenkään ristiriidassa heikoista huolehtimisen kanssa. Ne perusarvot, joilla keskiluokkaakin pitää puhutella, ovat juuri yhteisvastuun ja solidaarisuuden arvot. Ne vain ovat muutakin kuin heikoimmista huolehtimista. Hyvinvointiyhteiskunnan tulee tarjota mielekäs ja oikeudenmukainen yhteiskunta myös koulutetuille, toimihenkilöille ja ylemmille toimihenkilöille, eikä syyllistää näitä hyvinvoinnistaan. Meidän tulee tarjota vaihtoehto, jossa turvataan kaikkien heikoimpien hyvinvointi tavalla, joka tukee kaikkia kansalaisia hyvinvoinnin, onnen ja mielekkään elämän tavoittelussa ja saavuttamisessa.

Samoin puheenjohtaja torjui tiukasti puolueen nimen muuttamisen ja katsoi ettei siihen ole mitään tarvetta. Sosialidemokratia on hyvä brändi. Onhan se, mutta asian painottaminen kovin vahvasti haiskahtaa helppojen irtopisteiden keruulta. Sen verran harva nimenmuutosta on minään ratkaisuna pitänyt. Mutta saammepahan kaikki porukalla torjua sellaisetkin muutospyrkimykset.

Retoriikan lisäksi puheen valopilkkuja olivat jotkut sen kädenojennukset, vaikka tarkoituksena olikin vakuuttaa kaikki siitä, ettei puoluejohdossa tarvita muutoksia. Ylempien toimihenkilöiden palkattomat ylityöt muistettiin mainita, samoin kuin tarve yksinkertaistaa sosiaaliturvaa, mahdollistaa opiskelu työttömyysturvalla ja tehdä SDP:stä eturivin ympäristöpuolue. Hyvä näin. Sivumakuna oli kuitenkin väistämättömän kehityksen seuraaminen, ei uusi ajattelu tai tavoitteenasettelu. Kannatetaan asioita, jotka ovat suosittuja tai välttämättömiä.

Sosiaaliturvan yksinkertaistamisen tarve on ollut ilmiselvä jo hyvin pitkään. On pelottavaa, että sen uudistamistarve puetaan sanoiksi vasta kun uudistusta jo täyttä päätä valmistellaan. Ympäristöpuoleltakin olisi mukava kuulla jokin konkreettinen tavoite. Muukin kuin öljytön Suomi, joka saavutetaan vastustamalla polttoaineverojen korotuksia.

Viime kädessä viesti tiivistyikin lopu toteamukseen. ”Pidetään myös rivimme yhtenäisinä silloin, kun niitä ulkoa koetellaan.” Menkää pois, täällä ei ole mitään nähtävää.

Me tarvitsemme aidon puheenjohtajakamppailun. Me tarvitsemme aidon keskustelun puolueen tulevaisuuden suunnasta. Eikä niitä saada lykkäämällä keskustelua aina vain seuraavaan foorumiin. Niin tervetullutta kuin Lahden kaltaisten foorumien järjestäminen onkin.